“Muistakaa aina, joka hetki, että olette karjalaisia. Älkää sitä peitelkö koskaan.”
Rovasti Aleksanteri Ryttyläisen pitämä puhe lähtövigiliassa Suistamon Pyhän Nikolaoksen kirkossa 4.7.1944.
“Eräänä pitkäperjantaina olen tältä pyhältä paikalta maininnut syventyessäni Jumalan Pojan Vapahtajamme ristin tuskiin, ettei ole tarpeen, että ihminen ryhtyy puhumaan, vaan tulisi rukoillen kuunnella, mitä Jumalalla on sanottavaa.
Rovasti Aleksanteri Ryttyläinen. Kuva: Minna Partti
Karjalan kesä, lyhyt Suomen suvi on kauneimmillaan. Sinijärvemme läikkyvät auringon kullassa, Karjala on, niin kuin runoilija sanoo, riemujen ranta ja kukkiva maa. Kaikkialla näemme Luojan hyvyyttä, maaemon varustautuneena avosylin tarjoamaan kylväjälle ja kyntäjälle vaivannäköjen hedelmää. Mutta keskellä tätä luomakunnan valtavuutta ja rikkautta pitenevät varjot ihmiselämän poluille. Keskellä luomakunnan uhkuvaa rikkautta elää hävittävänä voimana syntiin vajonnut, Jumalasta etääntynyt ihminen tuhoten ja hävittäen. Korviimme kantautuu sodan pauhu. Väkivallan ja voiman oikeus pyrkii tuhoamaan heikomman elämänosan. Kansamme elämä on pantu äärimmäisen koetuksen alaiseksi.
Kun on luultavaa, että olemme viimeisiä kertoja yhdessä tässä satavuotisessa pyhäkössämme Jumalan kasvojen edessä rukoilemassa ennen kotiseudulta lähtöämme, tahdomme kuulla, mitä Jumalalla on meille sanottavaa juuri nyt. Irtaantuminen synnyinseudusta ei ole kenellekään helppoa. Luopa katseesi minne vain, kaikkialla näet sinulle kuuluvaa, kuin osan olemuksestasi. Karjalan pellot, Karjalan vaarat vehmaine metsineen, tuomineen ja koivuineen, välkkyvät järvet, vuosisataiset tsasounat ja kirkot, uljaat koulut ja laitokset, koko heräävän elämän maa.
Mutta tosiasioitten edessä emme saa antaa liiaksi tunteillemme valtaa. Nyt on tekojen ja toiminnan suurta aikaa. Me emme voi jäädä sodan jalkoihin, meidän on siirryttävä seuduille, missä turvaton väestö, lapsemme ja vanhuksemme, ovat turvassa sodan kauhuilta.
Pyhä kirja sanoo meille juuri nykyisestä elämäntilastamme: Olkaa toivossa iloisia, ahdistuksessa kärsivällisiä, rukouksessa kestäviä. Me lähdemme täältä niin kuin on lähdetty lukuisat kerrat ennenkin Karjalasta sodan hävityksen tieltä, mutta lähtijöitä on aina kannustanut uusi toivo.
Isä Aleksanteri Ryttyläinen saarnaa Pyhän Nikolaoksen kirkossa Suistamolla vuonna 1939. Kuva: Museovirasto, Historian kuvakokoelma / Karjalan Liiton kokoelma
Ahdistuksessa on oltava kärsivällisiä. Vaikka kaikki ei tapahdukaan juuri niin kuin me ihmisinä haluamme, emme saa tulla kärsimättömiksi. Jumala tietää aina enemmän kuin me ihmiset. Jos katsotaan arvollisiksi lukeutumaan Hänen jumalallisen rakkautensa suojaan, käy kaikki vielä hyvin.
Sitten tulee vielä kestävyys rukouksessa. Olen ryhtynyt tutkimaan tuota ajattelijan sanontaa: "Polvillaan olevat hallitsevat tätä maailmaa". Eivätkö tätä maailmaa sitten hallitsekaan suurvallat päämiehineen ja rautaisine armeijoineen? Vapahtaja sanoi, että valittujen tähden vaivan ajat lyhennetään. Rukoilkaa, hän sanoi juutalaisille, ettei pakonne tapahtuisi talvella eikä sabattina, sillä silloin on oleva suuri ahdistus. Siis rukous tuo lievitystä ja määrättyyn mittaan asti voi muuttaakin Jumalan tahtopäätöksiä.
Olkaa rukouksessa kestäviä. Näinä aikoina etulinjan tulihaudoista kotirintaman hiljaisiin kammioihin asti on rukouksen koulua alettu käydä yhä ahkerammin. – Vain Jumala voi meidät kuolemasta pelastaa, kirjoittaa etulinjan sotilas. Kun täällä ja kaikkialla isänmaassamme ovat tuhannet laskeutuneet polvilleen asti ahdistuksissaan armoa ja pelastusta kerjäten, niin odotamme Jumalan tahtopäätöksiin tehtävän muutoksia tai ainakin lievityksiä. Tämän kestävyyden rukouksissa tulisi, ystävät, jatkua vielä siellä uusilla pakolaisen asumasijoilla. Emmekö tekisi tässä kotiseutumme pyhäkössä sopimusta, että joka aamu ja ilta meistä jokainen rukoilee, ettei pakolaisuutemme tulisi kovin pitkäksi.
Ei mikään Vapahtajamme viimeisistä lohdutuksen sanoista kuvasta hänen rakkauttaan ja tuomaansa turvallisuutta niin hyvin kuin johtoajatuksemme: Katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti. Huomatkaa, ei vain tänään ja täällä, vaan joka päivä. Jatkuvasti hän on kanssanne siellä siirtolaispaikoillakin.
“Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti. ”
Erikoisesti haluaisin sanoa nuorisolle ohjeena täältä siirryttäessä: Muistakaa aina, joka hetki, että olette karjalaisia. Älkää sitä peitelkö koskaan. Olette herkän, laulavan kalevalaisen Karjalan lapsia. Muistakaa, ettei missään löydy kalevalaisten suurten hengenviljelijöiden perinteitä kuten täällä. Suistamon kalmistot kätkevät suurten laulajain haudat. Sieltä sopii lähtöeväät sisäisen ihmisemme voimavaroiksi ottaa. Nämä aarteet ovat jääneet meille perinnöksi, viljelkää ja varjelkaa niitä.
Suomen nuori vapaus on meille karjalaisille ollut erikoisen kallis. Sitä todistavat sankarihautojen ristirivit kaikilla Karjalan seurakuntien kirkkomailla. Sitä todistaa karjalaisten miehuudella kestetty vapaaehtoinen siirtyminen syntymäsijoiltamme.
Hoitakaa, isät ja äidit, siirtolaisperheissänne erikoisesti pyhäin uskomme testamenttia. Opettakaa lapsianne uskomme totuuksiin! Alkää hävetkö ihmisten edessä tunnustaa uskoa. Tehkää rohkeasti ristinmerkki!
Me emme lähde täältä masentunein mielin. Me tiedämme kulkevamme kärsimysten tietä sitä varten, että isänmaan vapaus, ajatuksen vapaus, uskonnon harjoittamisen vapaus säilyisivät tässä maassa. Jos Suistamon pyhäkon kellot vaikenevatkin, soivat ne jälleen tämän seurakunnan yllä rauhan sanomaa julistamassa.
Hänelle, joka voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin me pyydämme tai rukoilemme. Hänelle olkoon kunnia sukupolvesta sukupolveen.”
– Aleksanteri Ryttyläinen