Jaana Pössi: "On tärkeää pitää huoli siitä, että ortodoksinen kirkko on avoin kaikille"

Kevättalvella ortodoksinen maailma on täynnä erilaisia valmistautumisen ja kilvoittelun perinteitä, jotka johtavat ortodoksisen kirkkovuoden suurimpaan juhlaan, pääsiäiseen. Joensuulainen Jaana Pössi kannustaa kaikkia tutustumaan rohkeasti ortodoksisen kirkon rikkaaseen ja kansainväliseen kulttuuriperintöön.

Juuriltaan karjalainen Jaana Pössi (os. Tiensuu) syntyi ja kasvoi Tuupovaaran Herajärvellä ja Polvijärven Kinahmossa. Jaanan äiti Eila os. Skrökki oli salmilainen ja isä Reino Tiensuu Impilahden Uomaan kylästä.

Pohjois-Karjalassa vietetyn lapsuuden ja nuoruuden jälkeen Jaana aloitti seurakuntalehtorin opinnot ortodoksisessa pappisseminaarissa Kuopiossa syksyllä 1980. Kahden vuoden jälkeen Pohjois-Savo jäi taa, kun Jaana muutti New Yorkiin opiskelemaan arvostetussa Pyhän Vladimirin ortodoksisen teologian seminaarissa ja suoritti siellä Master of Divinity -tutkinnon.

– Siellä toimivat opettajina monet sen ajan tunnetuimmista ja arvostetuimmista ortodoksisista teologeista. Tentin Kuopion seminaarin loppuun myöhemmin ja valmistuin myös seurakuntalehtoriksi, Jaana kertoo.

Puoliso, juuriltaan salmilainen isä Juha Pössi, löytyi Kuopiosta ystävien häistä. Jaana muutti takaisin Suomeen ja aloitti työt Joensuussa.

Jaana on tehnyt ison osan työurastaan Suomen ortodoksisen kirkon piirissä toimivissa järjestöissä. Palattuaan Suomeen hän aloitti työt Joensuun ortodoksisen seurakunnan nuorisotyöntekijänä, josta siirtyi yli kymmeneksi vuodeksi Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry:n töihin. Sieltä Jaana päätyi tekemään Valamon opistossa kurssisihteerin ja koulutussuunnittelijan sijaisuuksia, josta päätyi Pyhien Sergein ja Hermanin Veljeskunnan toiminnanjohtajaksi. Vanhoilla päivillään Jaana innostui vielä opiskelemaan sosionomiksi ja työskenteli Joensuun kaupungilla Vetovoimaa ortodoksisesta kulttuurista -hankkeessa sekä Luotsi-työllisyyshankeessa.

Laaja-alainen ja hyvin kansainvälinen kokemus ortodoksisesta maailmasta näkyy Jaanan ajatuksissa monella tavalla. Jaana kertoo, että hänelle karjalaisuus ja ortodoksisuus tarkoittavat eri asioita. Oma hengellinen
identiteetti rakentuu teologiselle perustalle, ei etnisyydelle.

– Ortodoksikarjalaisista perinteistä puhuttaessa on mielestäni tärkeä ymmärtää, että on sata ja yksi erilaista tapaa harjoittaa niitä. Ennen sotia jokaisessa karjalaiskylässä oli omat perinteet, tavat ja praasniekat. Karjalaisuutta ei voi rajata vain yhteen ainoaan näkökulmaan ja julistaa sitä ainoaksi ja oikeaksi karjalaisuudeksi. Se on asioiden yksinkertaistamista, joka johtaa helposti perinteiden näivettymiseen, Jaana toteaa.

– Mielestäni mitään ortodoksisia perinteitä ei voi omia vain jonkun rajatun etnisen ryhmän käyttöön, Jaana toteaa.

Jaanan omassa perheessä ortodoksisuus on siirtynyt eteenpäin myös seuraaville sukupolville. Yksi perheen lapsista, isä Jaso Pössi, työskentelee pappina.

– Ortodoksiset perinteet ja usko ovat olleet arvostettu ja näkyvä osa meidän perheemme elämää, mikä on tärkeää ortodoksisuuden jatkuvuuden kannalta. Perinteet eivät siirry eteenpäin itsestään, vaan sen
eteen pitää tehdä töitä, Jaana toteaa.

Juhlien juhla on täynnä perinteitä

Ortodoksisen kirkkovuoden suurinta juhlaa, pääsiäistä, edeltää 40 päivää kestävä suuri paasto, jota seuraa suuri viikko ja juhlien juhla, pääsiäinen. Pössien perheessä pääsiäistä juhlitaan perinteisin ortodoksisin menoin. Pääsiäisyön palvelukseen pariskunta osallistuu usein Lintulan Pyhän Kolminaisuuden luostarissa.

Suureen paastoon kuuluu paljon kirkossa käymistä, ruokapaastoa ja lähimmäisten huomioimista. Paaston ajatus on jakaa omastaan muiden hyväksi, niin aikaa kuin rahaa. Aikaa käytetään myös rukoiluun ja itsetutkiskeluun, Jaana kertoo.

Pääsiäismunien koristeleminen ja munariipukset yleistyivät pikkuhiljaa eri puolilla Eurooppaa 1800-luvulla. Venäjällä Fabergé loihti kuuluisia jalokivimunia tsaarin hovin jäsenille ja arvokkaita munanmuotoisia riipuksia ylhäisölle. Tytöt saivat munariipuksia lahjaksi pääsiäisen aikaan, ja vuosien saatossa niistä muodostui näyttäviä ketjuja. Niitä saatettiin antaa myös puolisoille esimerkiksi hääpäivälahjoiksi.

Kirkkovuoden suurinta juhlaa on lupa viettää parhaimpiinsa pukeutuneena. Jaana kertoo pukevansa pääsiäisyön jumalanpalvelukseen usein yllensä sarafaanin, joita vaatekaapista löytyy useampi. Perinnevaatteiden käyttö ei ole kuitenkaan tuntunut aina yhtä luontevalta.

 – Lapsuudessani en nähnyt feresejä tai sarafaaneja missään. Sitten tuli 80-luvun feresibuumi, ja tuntui että niitä käytettiin kaikkialla ihan koko ajan. Sain niistä niin tarpeekseni, että meni vuosikymmeniä ennen kuin
laitoin feresin taas ylleni, Jaana nauraa.

Erilaisten perinteiden leviäminen ja siirtyminen kansainvälisen ortodoksiyhteisön sisällä näkyy myös Jaanan juhlapukeutumisessa. Asuun kuuluu olennaisena osana perinteinen munakoru, jollaisen Jaana kertoo nähneensä ensimmäisen kerran opiskeluaikoinaan Pyhän Vladimirin seminaarissa.

– Erityisen hyvin mieleeni on jäänyt Juliana Schmemannin näyttävä, kaksiketjuinen koru. Myös muilla seminaarin rouvilla oli valtavan kauniita riipusketjuja, Jaana muistelee.

Pääsiäismunakorujen käyttö on yksi pääsiäisen perinteistä. Niitä käytetään pääsiäisyöstä Kristuksen taivaaseen astumisen juhlaan eli helatorstaihin saakka. Muna oli tärkeä hedelmällisyyden ja jälleensyntymän symboli monissa esikristillisissä kulttuureissa, ja kristinuskossa se adaptoitui symboloimaan Kristuksen ylösnousemusta.

Pääsiäismunien koristeleminen ja munariipukset yleistyivät pikkuhiljaa eri puolilla Eurooppaa 1800-luvulla. Venäjällä kultaseppä Fabergé loihti kuuluisia jalokivimunia tsaarin hovin jäsenille ja arvokkaita munanmuotoisia riipuksia ylhäisölle. Tytöt saivat munariipuksia lahjaksi pääsiäisen aikaan, ja vuosien saatossa niistä muodostui näyttäviä ketjuja. Niitä saatettiin antaa puolisolle myös hääpäivälahjaksi.

Jaanan korun jokainen munariipus on erilainen. Useimmat niistä hän on saanut lahjaksi puolisoltaan. Jaana kertoo, että munia riipukseen on hankittu pikkuhiljaa lisää esimerkiksi Valamon luostarin kaupasta, Venäjältä,
Virosta ja kultasepänliikkeistä.

– En enää edes muista mistä kaikkialta näitä on tullut hankittua, Jaana nauraa.

Jaana korostaa, että munakorut, sarafaanit tai muut juhlavaatteet eivät ole edellytys ortodoksisen pääsiäisen viettämiselle tai kirkkoon tulemiselle. Juhliin saa laittautua, mutta se ei ole pakollista.

– Ortodoksiseen jumalanpalvelukseen saa osallistua sellaisena kuin on, eikä pukeutumisella saa rajata kenenkään osallistumista. Kirkko on aina avoin kaikille, Jaana toteaa.

“Ortodoksisuus tulee olemaan aina ja ikuisesti. On nousuja ja laskuja, mutta ortodoksinen kirkko ei häviä. Kirkon säilymisen kannalta tärkeintä on pitää huoli siitä, että kirkko on avoin ja vastaanottavainen kaikenlaisille ihmisille.”

– Jaana Pössi