Outi Örn: ”Todellinen karjalaisuus elää kirkkaimmin kaikkien kuplien ulkopuolella”

Historian väitöskirjatutkija ja Karjalan Liiton varapuheenjohtaja Outi Örn korostaa menneisyyden tuntemisen merkitystä karjalaisuudesta puhuttaessa. Erityisen tärkeää olisi auttaa karjalaisia juuriaan etsiviä nuoria ymmärtämään Karjalan historiallinen monimuotoisuus.

Kiteeläissyntyinen Outi kertoo, että hänestä piti tulla alun perin historian opettaja. Hän opiskeli Suomen historiaa Joensuussa ja hallintotieteitä Lapin yliopistossa, mutta tie vei lopulta hallinnollisiin töihin. Tällä hetkellä Outi toimii Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen hallinto- ja viestintäyksikön johtajana.

Kiinnostus historiaan ei ole vuosien varrella kuitenkaan kadonnut. Gradunsa Värtsilän kunnan alueluovutuksista ja niiden vaikutuksista Värtsilän kuntaan ja sen elinkeinoelämään tehnyt Outi on aloittanut hiljattain myös historian jatko-opinnot Jyväskylän yliopistossa.

Outi toteaa, että karjalaisten historiassa olisi paljon tutkittavaa. Vaikka suomenkarjalaisten evakkovaiheita on tutkittu paljon, on sotien jälkeinen aika vielä pitkälti käsittelemättä.

– Minua itseäni kiinnostaa ajanjakso 90-luvun alusta koronavuosiin saakka, johon ei ole kiinnitetty tutkimuksellisesti niin paljon huomiota. Esimerkiksi kotiseutumatkailua aikoinaan käynnistämässä olleiden sukupolvien haastattelut kannattaisi tehdä pian, koska sekin sukupolvi ikääntyy, Outi toteaa.

Omassa väitöskirjatyössään Outi tutkii karjalaisten pitäjäseurojen ja säätiöiden 1990-luvulta lähtien tekemää työtä luovutetun alueen suomalaisten hautausmaiden kunnostamisessa ja muistomerkkien pystyttämisessä. Lisäksi hän tutkii työn mahdollistanutta Venäjän ja Suomen valtioiden välistä diplomatiaa.

Rajaseudun kasvatti

“Lapsuuskuvassa olen äitini sylissä ja isosiskoni seisoo edessämme. Kuvassa näkyy edesmenneen äitini tekemä feresi, jota olen pitänyt paljon eri tilaisuuksissa. Äitini teki myös nuo meidän juhlamekot, kuten monet muutkin vaatteet.”

Outin karjalaiset juuret ovat vahvasti itärajan molemmin puolin: Kiteellä, Uukuniemellä ja Ruskealassa. Kiteellä omaa karjalaista identiteettiään ei tarvinnut erikseen miettiä, kun karjalaisuus oli luontevasti arjessa mukana ja näkyi kaikkialla.

– Lapsuudenkodistani oli matkaa rajalle vain kolme kilometriä. Rotinat ja feresit olivat osa arkea, ja kävin lukioaikana kansalaisopistossa karjalan kielen kursseilla. Ortodoksisuus on Kiteellä osa karjalaista kulttuuria, eikä siinä ollut mitään erikoista eikä poikkeavaa.

Outi kertoo havahtuneensa omaan karjalaisuuteensa vasta muutettuaan Uudellemaalle suomenruotsalaisten keskelle.

– Rupesin kaipaaman enemmän karjalaisuutta elämääni, joten menin mukaan Lohjan karjalaseuran toimintaan ja jäin sille tielleni. Työaikani menee viran hoitamiseen, mutta vapaa-ajankäyttöäni määrittää eniten karjalaisuus. Vaikka on meillä myös töissä vahva karjalaisyhteisö, kun neljästä johtajasta kolme on karjalaisia ja yksi Suomussalmelta, Outi nauraa.

Aktiivinen osallistuminen karjalaistoimintaan vei Outin lopulta Karjalan Liiton hallituksen puheenjohtajaksi. Tällä hetkellä Outi työskentelee Karjalan Liiton varapuheenjohtajana, ja on myös Helsingissä sijaitsevan Karjalatalon omistavan Karjalaisten Heimotalo Oy:n toimitusjohtaja.

– Moni ihminen luuli, että olin Karjalan Liitossa palkattuna työntekijänä, mutta liiton puheenjohtajuus oli ihan oman työn ohessa tehtävää vapaaehtoishommaa, Outi tarkentaa.

Karjalaisuuden johtopaikoilla

Outi kertoo, että Karjalan Liitto syntyi talvisodan päättymisen jälkeen huhtikuussa vuonna 1940, kun suuri osa Suomen Karjalasta menetettiin Neuvostoliitolle. Liiton tarkoituksena oli valvoa evakkojen etuja etenkin omaisuuden korvaamiseen ja uudelleenasuttamiseen liittyvissä asioissa. Nykyään liiton toiminta painottuu karjalaisen kulttuuriperinnön vaalimiseen ja uudistamiseen. Viime vuosina mukaan on tullut aikaisempaa näkyvämmin myös karjalan kielen aseman edistäminen.

Outi toteaa, että vaikka Karjalan Liitto on jäsenmäärällä mitattuna yhä iso toimija karjalaiskentällä, jää se näkyvyydessä entistä useammin pienempien, mutta äänekkäämpien karjalaistoimijoiden jalkoihin niin hyvässä kuin pahassakin. Tällä hetkellä Karjalan Liitolla on henkilöjäseniä noin 16 000 henkeä.

– Nykyajan polarisoituneesta viestintäympäristöstä kertoo paljon se, että karjalaisuuteen liittyvillä kärjekkäillä ulostuloilla saa helposti äänensä kuuluviin, mutta ruohonjuuritason maltillinen perustyö jää usein näkymättömiin. On vaikea sanoa miten uudet sukupolvet löytävät liiton toimintaan, jos me emme näy riittävästi karjalaisuuteen liittyvässä julkisessa keskustelussa, Outi pohtii.

Outi lisää, että myös Karjala-kuva vaatisi monipuolistamista. Karjalaisuuteen liittyvän tiedon lisäämiseen kuuluu myös ymmärrys suomenkarjalaisten ja venäjänkarjalaisten historian eroista.

“Historiamme takia suomenkarjalaisten suomalaisuuden kyseenalaistaminen on jokaiselle evakkotaustaiselle suurin mahdollinen loukkaus.
Meille suomalaisuus ei tarkoita etnisyyttä, vaan oikeutta olla Suomen kansalainen”

— Outi Örn

– Olen omassa toiminnassani yrittänyt tuoda esiin, että karjalaisuus on maantieteellisesti, poliittisesti ja kulttuurillisesti hyvin moninainen asia, ja toivoisin, että se sellaisena myös nähtäisiin. Välillä kuitenkin tuntuu, että tieto suomenkarjalaisuudesta on uhan alla, Outi toteaa.

– Nykykeskustelussa usein unohtuu, että suomenkarjalaiset ovat olleet aktiivisesti mukana rakentamassa suomalaista yhteiskuntaa kielestä ja uskonnosta riippumatta, eikä se ole tullut ulkoapäin pakotettuna. Sotien jälkeen karjalaiset olivat eduskuntatyössä mukana ja vaikuttivat myös itse esimerkiksi karjalaisten asuttamiseen ja omaisuuden korvauksiin liittyvään lainsäädäntöön.

Suomenkarjalaisten sotienjälkeinen todellisuus ei ole ollut helppo. Sotien jälkeen monet evakot joutuivat syrjinnän ja nimittelyn kohteeksi, ja heidän isänmaallisuuttaan saatettiin epäillä. Suomen sisä- ja ulkopolitiikkaan vaikuttava Liittoutuneiden (Neuvostoliiton) valvontakomissio piti omalta osaltaan huolen siitä, miten Karjalaan liittyviä poliitisia teemoja käsiteltiin.

Karjalaisevakot joutuivat tekemään valtavasti töitä tullakseen hyväksytyksi sotien jälkeisessä sotatraumoistaan toipuvassa yhteisöissä samalla, kun oma identiteetti, kieli, murteet ja menetykset piti piilottaa.

– Historiamme takia suomenkarjalaisten suomalaisuuden kyseenalaistaminen on jokaiselle evakkotaustaiselle suurin mahdollinen loukkaus. Meille suomalaisuus ei tarkoita etnisyyttä, vaan oikeutta olla Suomen kansalainen, Outi toteaa.

Karjalaisuus informaatiovaikuttamisen välineenä

Outi on pitänyt aktiivisesti esillä myös karjalaisuuden ympärillä tapahtuvaa informaatiovaikuttamista, joka on näkynyt myös liiton toiminnassa. Outi on käynyt kertomassa aiheesta esimerkiksi eduskunnassa toimivalle Karjala-kerholle.

Karjalaista etnonationalismia ja Suur-Suomi-ajattelua Reddit-somealustalla.

– Muutama vuosi sitten liiton jäsenistö sai huonolla suomen kielellä kirjoitettuja yhteydenottoja, jossa pyydettiin tukea Karjalan palauttamiseen ja suvereenin Itä-Karjalan valtion perustamiseen, Outi kertoo.

– Itsenäisen Itä-Karjalan valtion perustamisesta käytiin puhumassa kiivaaseen sävyyn jäsenistölle myös kasvokkain. En usko, että kaikki vanhemmat jäsenistämme ymmärsivät mistä tässä oli kyse, eivätkä sosiaalisen median ulkopuolella toimivat välttämättä edes hahmota kaikkea karjalaisuuden ympärillä tapahtuvaa informaatiovaikuttamista, Outi toteaa.

Vaikutusyritysten tavoitteena oli mahdollisesti luoda illuusio suomalaisista Karjalan palautusta ja itsenäistymistä aktiivisesti ajavana valtiona sekä lisätä hajaannusta karjalaisten keskuudessa. Erityisesti sosiaalisessa mediassa liikkuvat Karjalan palautus- ja itsenäistymisnarratiivit liittyvät venäläisessä propagandassa rakennettavaan ajatukseen siitä, että ulkoiset voimat pyrkivät hajottamaan Venäjää ja uhkaavat sen suvereniteettia.

– Tässä johtuen journalistien tulisi entistä tarkemmin perata kaikkien karjalaisuuteen liittyvien väitteiden taustat ja vaikuttimet. Karjalaisuuteen liittyen tarvitaan kipeästi lisää hyvin taustoitettua laatujournalismia, Outi toteaa.

Liitto on seurannut huolestuneena myös suomenkarjalaisten historian poistamista luovutetuilta alueilta. Suomen ja Venäjän välillä oli ennen Ukrainan sotaa sopimus molempien alueilla sijanneiden sankarihautausmaiden suojelusta ja hoitamisesta. Tilanne on kuitenkin muuttunut, kun suomalaisten hautamuistomerkkejä on purettu tai turmeltu ainakin Koivistolla, Kirvussa, Kanneljärvellä, Käkisalmessa, Lumivaarassa, Äyräpäässä, Räisälässä ja Antreassa. Venäläisessä uutisoinnissa muistomerkit liitetään Suomen ”fasistiseen natsimenneisyyteen”.

 – Karjalan sankarihautausmaiden suojelustatuksen poistaminen ja Suomeen viittaavien muistomerkkien tuhoaminen on osa informaatiovaikuttamista, jossa Karjalan ja Suomen historia kirjoitetaan uusiksi.

Informaatiovaikuttaminen on suunnattu erityisesti sellaisille tahoille, joiden tieto Karjalan ja karjalaisten historiasta on puutteellinen. Outi toteaa, että ongelmia syntyy esimerkiksi siitä, että nuoret toimivat hyvin erilaisissa viestintäympäristöissä kuin vanhemmat. Karjalaisuuteen liittyvä historiatieto ei automaattisesti enää siirry nuoremmille sukupolville ja yhteinen tilannekuva puuttuu. 

– Eri ikäpolvet elävät usein ihan eri todellisuuksissa karjalaisuuteen liittyen, ja esimerkiksi monelle vanhemmalle suomenkarjalaiselle nuorten suosimissa sosiaalisen median kanavissa käytävä karjalaiskeskustelu on ihan vierasta. Olen hieman huolissani siitä, että karjalaisuutta ei enää nähdä kokonaisuutena. Karjalaisuudeksi tunnistetaan helposti vain sellainen toiminta ja ajatukset, jotka ovat oman kuplan sisäpuolella.

Outi toteaa, että kuplautumisen sivutuotteena syntyvä radikalisoituminen ei edistä karjalaisyhteisöjen asiaa, päin vastoin.

– Todellinen karjalaisuus elää kirkkaimmin kaikkien kuplien ulkopuolella, ja se kaipaa rakennusaineekseen jotakin uutta, innostavaa ja raikasta. Sellaista ei synny vastakkainasetteluja rakentamalla, vaan ilon kautta.

“Vuonna 2024 pidimme eduskunnan Karjala-kerhon kanssa tilaisuuden otsikolla "Karjala ja karjalaisuus mediassa ja informaatiovaikuttamisen välineenä". Kuvassa tilaisuuden järjestäjät ja panelistit eli Pertti Hakanen, Ari Ylä-Anttila, minä, Arja Paananen, Risto Uimonen ja Sakari Nupponen.”