”Silmillä ei näe hyvin, vain sydämellä näkee”
Rajakarjalaiset heimojuhlat Nurmeksen Bombalta vuodelta 1985. Keskellä KP Arkkipiispa Paavali, hänen oikealla puolellaan Nurmeksen ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Martti Honkaselkä. Paavalista toinen vasemmalta Karjalan Liiton puheenjohtaja Erkki Tuuli.
Teksti ja kuvat: Pekka Jyrkinen
Iisalmelaisella Putkola Oy:n toimitusjohtajalla Lassi Aminoffilla oli tapana jouluisin muistaa hyviä ja uskollisia ystäviään. Jouluna 1989 hän lähetti joulutervehdyksenä ystävilleen WSOY:n samana vuonna julkaiseman kirjan ”Ollos iäiti muistettu arkkipiispamme Paavali” ja kirjaan liittyvän kirjeen. Siinä hän kauniisti kuvaa kohtaamisiaan arkkipiispa Paavalin kanssa, joita oli kokenut Finnairin lennoilla Kuopiosta Helsinkiin ja takaisin.
Arkkipiispa Paavalin elämä oli taideteos, positiivinen sellainen kaikkine inhimillisyyksineen. Hän loi ympärilleen rauhan, rukouksellisuuden ja toivon ilmapiirin.
Muistan, kun hän meillä Mikkelin pappilassa leikki lastemme kanssa ja konttasi lastenhuoneessa kissan perässä.
Muistan, miten syvällisiä olivat hänen opetuspuheensa.
Muistan, miten hän yritti aina parhain päin etsiä hyviä ratkaisuja ihmisten elämään tuomitsematta heitä.
Muistan myös sen hetken ikuisesti, kun hän Kuopion ortodoksisessa Pyhän Nikolaoksen katedraalissa 14.9.1978 vihki minut diakoniksi.
Sain koleana harmaana lokakuisena päivänä lahjaksi ystävältäni varatuomari Heikki Sinnemaalta tuon Paavalin elämästä kertovat kirjan ja sen mukana tuon kauniin joulutervehdyksen. Sain Heikiltä myös luvan julkaista sen.
Kuva: Pekka Jyrkinen Ylienkeli Mikaelin kirkossa Mikkelissä.
Jouluna 1989
Hyvä ystävä!
”Ne, jotka taaksemenneinä vuosikymmeninä kulkivat uutterasti Finnairin kyydissä Kuopion ja Helsingin väliä, totesivat melko usein kanssamatkustajiensa joukossa olevan myös nyt jo edesmenneen arkkipiispa Paavalin. Tietysti ensimmäisenä herätti meikämatkaajissa huomiota hänen papillinen asunsa, mutta kun tästä ensihavainnosta siirsi katseensa itse hänen persoonaansa, niin säväytti hän kanssakulkijansa kahdella vastakkaisella piirteellä.
Kun ulkoinen olemus tuntui yhtäältä kovin hauraalta, niin toisaalta puhtaista kasvoista huokui tämän vastapainona hyvyys, viisaus, henkinen jäntevyys ja persoonallinen karisma. Sellaiset hengenpiirteet, jotka helposti riisuivat ulkopuolisen omista asenteistaan ja varauksistaan ja jättivät hiljaisena miettimään, mitä tämän merkillistä voimaa ja viisautta säteilevän ihmisen sisimmässä liikkuu. Tuli suuri halu lähestyä häntä ja kysyä, voisiko hän antaa hivenen ajastaan ja opettaa elämän ymmärryksessä, vaikka vain tämän lentomatkan ajan.
Arkkipiispa Paavali Haapaveden tsasounan vihkiäisissä 1962. Kuva: Museovirasto, JOKA Journalistinen kuva-arkisto / Kaleva
Kasvot olivat kutsuvat, juuri päinvastoin kuin monella meistä. Tietysti hänkin joskus viivähti omissa ajatuksissaan, sen huomasi; mutta niin ollessaan liikkeellä, kuin seuratessaan istuimeltaan kanssamatkustajiensa menoja ja tuloja, hänen kasvoiltaan huokui sekä myönteinen uteliaisuus ympäristöään kohtaan että ystävällisyys.
Hänen silmissään oli joskus aivan erikoinen poikamainen pilke, joka näytti siltä, kuin olisi hän juuri tehnyt jonkun kepposen tai koirankujeen. En tietysti koskaan uskaltanut sanoa hänelle mitään, mutta seurasin kiinnostuneena hänen käyttäytymistään ja pelkällä olemuksella hän sai minut joka kerta hyvälle tuulelle, joskus myös mietteliääksi.
Keväällä mietiskelin, löytyisikö kustantajalta joulumuistamisekseni Elina Karjalaisen hänestä kirjoittama kirja. Se, joka kuuluu Södikan ”Legenda jo eläessään”- sarjaan. Kirja oli kuulemma jo ajat sitten loppuunmyyty ja minä jahnailin, että mitäs sitten. Kun peräilin vielä myöhäissyksyllä tätä “legenda”-sarjan kirjaa, sain jostain vihiä, että Elina Karjalainen oli värkkäämässä uutta versiota ”legenda”- kirjastaan.
Kun tilasin kirjat, minulle kerrottiin, että kirja ei ole ihan samanlainen kuin mitä entinen. Eikä ollutkaan. Kirjan olivat toimittaneet yhdessä Elina Karjalaisen kanssa piispa Ambrosius ja Heidi Vaalisto. Kirjoittajia oli 17. Kirja oli pienistä novelleista koottu.
Luulen, että kaikki tarinat eivät ole yhtä kiinnostavia kenenkään mielestä, niin eri rakenteisia ne ovat. Kuitenkin sieltä saattaa löytyä jotain seurustelemisen arvoista. Ainakin oman kirjani sivujen reunoissa on runsaasti seurustelumerkintöjä ja kysymyksiä. Kun kirjassa on monenlaisia peilauksia arkkipiispa Paavalista, niin toivon, että löydät kirjasta jotakin itseäsikin kiinnostavaa, siksi värikäs on niin tämä henkilö, kuin myös monien eri suunnista häntä katsovien ihmisten kuvakulma.
Samalla huomaa, että arkkipiispa Paavali on löytänyt sen salaisuuden, josta kettu kertoi Pikku Prinssille. Sehän löytyy sieltä Prinssistä sivulta 72. ”Silmillä ei näe hyvin, vain sydämellä näkee”. Minusta oli mukava kuulla siitä eräältä tuttavaltani, joka kertoi sen pienessä miesporukassa. Ei se näytä olevan mikään salaisuus. Kun joskus sanotaan, etteivät naiset osaa säilyttää salaisuuksia, niin onneksi eivät miehetkään.
Joulurauhaa ja Hyvää Uutta Vuotta,
Lassi Aminoff”
KP Arkkipiispa Paavali vieraili Suonenjoen Kuurtilassa kansakoulunopettaja Väinö Jyrkisen 50-vuotispäivillä vuonna 1976. Kuva Väinö Jyrkinen.