Anastasia “Nasti” Kuurun pääsiäinen
Suistamolainen Anastasia ”Nasti” Kuuru muistelee nuorisoseura Väinämöisen Viikatteen Kotiseutukeräilyjä -vihkosessa Suuren viikon ja pääsiäisajan perinteitä Suistamolla.
Nasti kotonaan Iisalmessa. Kuva: Tuula Ryhänen
“Ensimmäsel 4. ja kuues pyhitys nedälil ei syödy kalua, keitettih kapusta kuassua, sieni kuassua, kartohtua syödih suolatun kapustan keral, sih ku vielä pandih siemenmaido, ni se oli hyviä, söi kai syömäs piästyögi. Luajittih lanttulohkuo, mämmie, paistettih lanttukurniekkua, paistettih pačoida, luajittih pyöröstä, kokkosta, vieläbä luajittih paistinpiiruagi, siemenvoil voijettih. Elettih pyhitysaigua, ei käydy liioin kyläs issumas, eigä ni mis ilonpidol, se vain ruajeita ruattih da vuotettih Piäsiestä. Nelläs nedäli oli ristaleibänedäli. Sil nedälil ku emäntä paisto leibiä, siit häi luadi suuren kakkaran da sen piäl luaji tahtahasta ristan, sidä sanottih ristaleiväksi. Tämä leibä kun paistettih da kuivattih, siit se pandih elopuurnuh jyvien segah. Siit kun keviäl isändä lähti kylvämäh viljua pellol, otti häin tämän ristaleivän kylvövakkah, kun mäni pellol, otti näin hatun pois piästä, kiändy kirkkoh päin päin ensin, da luaji ristanmerkin, jotta Spuassa kasvattais elot hyväksi. Siit häin haukkai siit ristaleiväs palan da söi sen, lopun leivän sai lapset syyä, vai se oli hyviä!
Kun algoi lähetä virbosunnuntai, tuli lapsil kiire virbovitjan luajindah. Käydih nurmel eččimäh hyviä virbovitjuo (pajunoksie), ne pidi olla viel monihuarazet, sillä ne merkičči rikkahaksi tulemista kun sellasil vitjoil virvotettih. Virbovitjat pidi koristua čomil paperiloil kun kel niidä sattu olemah, vain vältti ne ilman koristeluogi. Virboi huondeksena lapset sotatettih aigaseh, sillä ylen monda taluo pidi ennättiä käyvvä virvottamas ennen kuin kerrittih panna päčči lämbiemäh, siit jo sanottih jotta savuh nostetah virvottajat. Virvotuspalkaksi annettih namuo, ringelie, rahua, jäičiä. Kyllä siit oli hyvä mieli, siit siästettih näidä sualihie piäsiäiseksi. Kirkossa käytiin ahkerasti puaston aigana ja kun elimme kirkonkyläs, niin oli puaston aigan paljon yövieraita, jotka tulivat pidemmiltä matkoilta kirkkoon. Siit pidi varustua puhdahat postelit segä kai maguuvuattiet kundoh, jotta yövierahil olis parembi muata.
Tuliba sitten Suuri viikko, alettih laittua paikkoi kundoh piäsiestä varten. Suursiivouspiettih jo alguviikos, jotta piästih jo piäsiestä vastahottamah. Loppuviikos piästih jo rauhas ottamah juhlua vassah. Suurnellänpiän jo emändä järjesti ruajien sen mugah mi talol oli edullisempi, sillä olihan se usko että midä ruajetta sinä päivänä emändä ruadoi, niin sidä ruajetta radoi sinä vuoden nelläkymmendä kerdua enemmän. Niinbä emändä järjesti vain kirnuomiset, leivän paiston da riihen puimisen siksi päiväksi. Suurnellänpiän huondies pidi hiillostah kaivella tuhkie da sanuo “tiäl pesä, tiäl pesä” se merkitči, jotta sinä keviänä löysi linnun jäičiä enemmän. Ennen suuritorstaita pantiin jo piiloon piiruavärtsinät ettei niitä näkisi pyhien aigan, se merkiččöy, jotta sinä kezänä ei nähnyt kiärmehie. Jauhoseula piilotettih, ettei kezäl olisi hyttysie. Judan yönä oldih kirkossa ja siellä oldih erityisen hartaita, kaikki kanza oli polvillaan ja tuohukset paloi kaikilla käsissä, eikä ketään väsyttänyt tai nukuttanut.
Suurena perjantaina ei ruokaa laitettu kuin vasta illalla, iltakirkonpalveluksen jälkeen, annettiin vain teen kera leipää. Olipa ennen niin hartaita vanhuksia, että kun tulivat torstaina Judanyön kirkkoon, olivat he kaikki jumalanpalvelukset kirkossa ja menivät vasta pääsiäisaamuna jumalanpalveluksen jälkeen kotiin eivätkä tällä ajalla syöneet paljon mitään. Suurena perjantaina iltapalvelukseen otettiin lapsetkin kirkkoon, pitihän näyttää lapsille kuin Spuassa tuodih keskelle kirkkuo. Samoin lauantaiaamuna, kun kannettih Spuassa ymbäri kirkos siit soitettih jo kirkonkelloloi. Lauantaina illalla alkoi taas pääsiäisherkkujen valmistus. Tavallisissa taloissa eihän ne niin suuria ollut entiseen aikaan. Olipahan vaan sen ajan juhlaruokia vehnäpyöröset, liharokat olivat suurinta herkkua. Kananmunia keitettiin ja värjättiin.
Pääsiäisyön jumalanpalvelukseen menivät kaikki kirkkoon, lapset ja buabo jäi vaan kotiin. Mutta kotona olijatkin koettivat valvoa niin kauan kuin tiesivät, että nyt on jo laulettu kirkossa ”Kristus nousi kuolleista”. Buabo valvoi koko yön kotonakin ja sitten keitti kahvin kirkosta tulijoille. Kun tultiin kirkosta ja oli kahvi laitettu pöytään, niin isä siunasi ja gluadanoiči syömiset, kristotti joukon ja antoi munat jokaiselle. Sitten vasta käytiin juomaan kahvia.
Alkoi tulla slavijoita, jotka lauloivat pääsiäismalittuloi. Slavijalle annettiin syötävää ja juotavaa, ja nämä slavijat kulkivat talosta taloon. Kävi pappikin slavimassa kirkonkylässä pääsiäispäivänä ja toisissa kylissä sitten viikolla. Vanhaan aikaan oli papille maksettu palkka slavimisesta, kuka viljaa tai rahaa, kellä mitä oli. Pääsiäispäivänä alkoi kellojen soitto ja kesti koko viikon, sai käydä soittamassa kelloja kuka vaan halusi soittaa ja kyllä sitä useampi yritti, vaikka löivät yhden kerran. Sillä kun soitti pääsiäiskelloja niin sen vainajat kuulivat ja näkivät. Nyt tällä pääsiäisviikolla kuka sattui kuolemaan, niin hän oli onnellinen, sillä olihan silloin ruajun veräjät augi. Tämä viikko elettiin juhlan merkeissä. Pääsiäisenä piti olla naisilla valkoista päällä, joko huivi tai puku, sillä se oli ilon juhla. Sanottiinhan ”Jouluna hos musta da uuzi, pääsiäisenä hos vanha ga valgie”.
Sitten kahdeksan päivän perästä pääsiäisestä tiistaina on vainajien päivä, sitä sanottiin ruadentša, vainajien pääsiäinen. Siinä aamuna herättiin aikaseen, sillä se merkitsi sitä että talon sukulaisvainajat oli hyvillään, kun piisistä lähti savu aikaisin aamulla, että heitä vielä muistetaan. Silloin taas tehtiin keitinpiirasta, paistettiin lettuja, keitettiin kananmunia, keitettiin riististä kuatjieta. Riisit pantiin kankaan sisälle kiehumaan veteen, kun ne oli vähän pehmenneet otettiin pois ja pantiin juomalasiin, kananmuna kuorittiin ja pantiin siihen päälle. Tämä oli nimeltään kuatjie. Laitetaan piiraat kauniisti lautaselle, letut päälle ja keskelle kuatjielasi. Laitetaan tämä lautanen puhtaaseen liinaan ja viedään kirkkoon silloin vainajien päivänä. Silloin piti jo olla kirkon rappusilla kun kirkonkelloja lyötiin ensimmäisen kerran, silloin vainajat tulivat kirkkoon ja näkivät omaisensa siellä. Tämä eväslautanen vietiin kirkkoon ja laitettiin vainajienmuistelupöydän päälle, siinä oli kymmeniä lautasia.
Kun oli jumalanpalvelus loppunut niin lähdettiin hautausmaalle, kun mentiin hautausmaan portista sisälle niin tehtiin ristinmerkki ja kutsuttiin omaisia nimeltä. Ensin mentiin lähimmäisten omaisten haudalle ja laitettiin tämä pamuka-lautanen hautakummulle, avattiin huivi, katkattiin puusta oksa, tehtiin ristinmerkki ja sillä oksalla pyyhittiin hautakumpua, samalla sanoen: Pomjani Gospodi po tsarstvije nebesbie (muista Herra taivaallisessa valtakunnassasi) Fudorua d’jiejua, annie buabuo, kebeidä muldie silmän piäl, tänä päivänä. Sitten syötiin niitä pamenkoi ja annettiin köyhille ja niillekin ketä siinä oli. Näin käytiin kaikkien sukulaisten haudoilla. Kun haudoilta tultiin kotiin, niin ensimmäiseksi tupaan tultua lämmiteltiin käsiä uunin kupeessa. Tämä vainajien pääsiäinen oli viimeinen toimitus pääsiäisen juhlamenoissa.”