Mirka Strandén-Pesonen, 52: ”Minulle karjalaisuus tarkoittaa monimuotoisuutta ja rajattomuutta”
”Minulla oli hyvin savolais-karjalainen, ekumeeninen lapsuus. Minut on kastettu luterilaiseksi ja kuulun vielä luterilaiseen kirkkoon, mutta enimmäkseen käyn jumalanpalveluksissa ortodoksisissa kirkoissa. Luterilaisen äitini suku oli uskonnollista, ja heillä oli tapana osallistua aktiivisesti kaikkeen mahdolliseen eri seurakuntien järjestämään hengelliseen toimintaan. Olen heiltä perinyt ekumeenisen ajatus- ja arvomaailmani.
Nuorempana en oikein tiennyt mitä ortodoksisiin jumalanpalveluksiin kuuluu, enkä ollut varma uskallanko edes mennä sisälle ortodoksiseen kirkkoon. Minun piti rohkaista mieleni, että kyllä minä saan mennä sinne, se on minun isäni kotikirkko ja myös osa minua. Olen aina tuntenut oloni ortodoksisissa kirkoissa hyvin tervetulleeksi. Nykyisin rohkaisen muita arkailijoita talkoilemalla kesäisin Avoimet ovet -tapahtumassa tsasounassamme, jolloin ihmiset voivat vapaasti piipahtaa sisällä hiljentymässä tai paikkaan tutustumassa.
Lapsuudessa kuuntelimme radiosta myös ortodoksiset jumalanpalvelukset, ja opin sitä kautta ortodoksisia kirkkoveisuja. Rakastan ortodoksista kirkkomusiikkia ja laulan Varkauden ortodoksisessa kirkkokuorossa. Jumalanpalveluksissa hienointa on monipuolisuus, kun kyse ei ole vain siitä mitä näet ja kuulet, vaan myös mitä haistat, maistat ja tunnet. Hyväntahtoisten ihmisten ympäröimänä saa yhdessä kokea suurta rauhaa. Näissä hetkissä minulle korostuu ortodoksisen kirkkolaulun melodinen rikkaus, voimaannuttavuus ja meditatiivisuus.
“Ei sillä kirkkokunnalla ole loppujen lopuksi väliä. Kaikki hengellinen toiminta, joka puoltaa hyvän jakamista ja tekemistä, on hyvä asia.”
– Mirka Strandén-Pesonen
Työskentelen sairaanhoitajana Kuopion yliopistollisessa sairaalassa. Sairaanhoitajan työ perustuu järkevyyteen ja huolellisuuteen, ja näen että se jollakin tavalla näkyy myös hengellisyydessäni. Sulaudun vaivatta siihen viitekehykseen, mistä kulloinkin on kyse. En suorita mitään ulkoa opittua, vaan yritän suhtautua kaikkeen avoimin mielin ja käytännönläheisesti. Ei sillä kirkkokunnalla ole loppujen lopuksi väliä. Kaikki hengellinen toiminta, joka puoltaa hyvän jakamista ja tekemistä, on hyvä asia.
Jokaisella meidän perheessämme on oma karjalaisuus- ja ortodoksisuuskytkentänsä. En ole koskaan tuputtanut lapselleni Ninnille uskontoa, vaan se on hänen oma asiansa. Vapaus on tärkeä osa meidän perheemme ajatusmaailmaa. Kaikkeen saa tulla mukaan, mutta mihinkään ei ole pakko osallistua. Hyvistä kokemuksista sitä innostuu mukaan uudestaan ja saa sisältöä elämäänsä.
Innostus kieliin ja murteisiin tulee kotoa. Meillä puhuttiin omaa kieltä, ”pesosta”, joka oli eräänlaista karjalaisittain höystettyä Savon murretta. Kirjakielenkin opin vasta koulussa. Savolainen Liisa-äitini käytti kieltä luovasti ja leikitteli sanoilla ja ilmaisuilla. Hänen oma äitinsä puhui leveää Savon murretta ja hänen isänsä puheessa kuului Ruotsin vallan aikainen ruotsin kielen vaikutus. Monimuotoinen puhetapa oli siis äidille lapsuudesta varsin tuttua. Vaikka äitini ei ollut ortodoksi eikä karjalankielinen, pystyi hän vaivatta omaksumaan ja siirtämään eteenpäin myös karjalankieliset sanat ja ilmaisut. On ollut hyvin mieltä avartavaa, että meillä kotona ei ole koskaan käytetty vain yhtä kieltä tai yhtä murretta. Sen ansiosta on helppo ymmärtää ja arvostaa myös muita monikielisiä ja monikulttuurisia ihmisiä.
“Ajattelin pitkään, että olen ihan tyypillinen suomalainen, mutta olen pikkuhiljaa ymmärtänyt, ettei sellaista olekaan. Yhteiskuntamme on muuttunut ja muuttuu koko ajan, ja olemme kaikki sekoitus jotakin.”
Olen opiskellut karjalan kieltä Mika Saatsin verkkokurssilla ja Ruuskasen Aleksin kielikurssilla Kuopion kansalaisopistossa. Molemmilla on asiantunteva, mutta mukavan rento tapa opettaa. Kieliopintojen myötä olen myös hahmottanut, että Savon murre on lähempänä karjalan kieltä kuin suomen kielen läntisiä murteita. Tästä syystä karjalan kielen oppiminen on meille savolaisille tosi helppoa. Kielikurssien ja karjalankielisen musiikin lisäksi seuraan internetmaailmassa kaikenlaisia karjalankielisiä julkaisuja: Ylen uutisia karjalaksi, Viestit Karjala -YouTube lähetyksiä, Karjalan Liiton sekä karjalaisten perinneseurojen podcasteja ja tallenteita sekä monia Karjala-aiheisia somettajia. Myös Itä-Suomen yliopiston sivuilla on paljon karjalan kieleen ja kulttuuriin liittyvää materiaalia vapaasti saatavilla.
Kuopion seudulla karjalan kieltä on päässyt kuulemaan myös kirkoissa, kun täällä on pidetty välillä liturgioita osin karjalaksi. Karjalaistaustaisen isä Pavel Pugovkinin siirtyminen Kouvola-Hamina seudulle oli suuri menetys Kuopion seudun karjalaisyhteisölle. Onneksi täällä on muitakin, jotka pystyvät jatkamaan karjalan kielen käyttöä myös kirkollisissa yhteyksissä. Suurena mahdollistajana ja kannustajana on ollut Karjalan Kielen Seuran julkaisema karjalankielisen liturgian nuotitus sekä kanttori Anita Lintu-Routavaaran ja Kuopion katedraaliseurakunnan Nikolaoskuoron kanssa siitä tekemä äänitys. Näitä olen itsekin hankkinut ja veisuja tapaillut.
“Ortodoksisuus on sillä tavalla globaalia, että minne päin maailmaa meneekin, niin koti löytyy aina kirkosta.”
Oma karjalaisuuteni on kansainvälistä. Olen asunut myös ulkomailla, ja olen aina suuntautunut kohti maailmaa. Minulle ei ole olemassa vain Savo, Karjala tai Suomi, vaan koko maailma. Meillä on perheystäviä Kyproksella, jotka ovat myös ortodokseja. Oli pysäyttävää huomata, miten toisella puolella maailmaa on myös omassa maassaan evakkona elävä ortodoksiyhteisö, joka yrittää ylläpitää perinteitään samalla tavalla kuin me täällä. Heidän vieraillessa täällä Leppävirralla he löysivät saman oman Jumalansa myös meidän pienessä tsasounassamme. Ortodoksisuus on sillä tavalla globaalia, että minne päin maailmaa meneekin, niin koti löytyy aina kirkosta.
Ajattelin pitkään, että olen ihan tyypillinen suomalainen, mutta olen pikkuhiljaa ymmärtänyt, ettei sellaista olekaan. Yhteiskuntamme on muuttunut ja muuttuu koko ajan, ja olemme kaikki sekoitus jotakin. Meidänkin sukumme on jo ennen sotia siirtynyt paikasta toiseen ja sekoittunut omalaatuiseksi sekamelskaksi. Suomen rajat on avattu aikoinaan kohti maailmaa, eikä niitä kannata henkisesti sulkea. Avoimuus ja vapaus ovat samalla tavalla hyväksi itselle kuin muillekin. Niin kirkoissa kuin maailmassa olemme kaikki yhtä.”